Ajatuksia metsäretkestä, tutkivasta oppimisesta ja blogista

Metsäretki

Mielestäni oli ihanaa, että tähän kurssiin kuului metsäretkemme Ristinpohjaan. Yleensä yliopisto-opiskelu on hyvin teoreettista, ja niinpä olikin ihana irrottautua arjen rutiineista ja päästä opiskelemaan metsän siimekseen. Luonnon havainnointi ja siitä nauttiminen korostuivat tällä kurssilla.

Moni perhe elää nykyisin kaupungissa, eikä monellakaan ole mahdollisuutta liikkua luonnossa vapaa-ajallaan. Yhä harvemmalla lapsella on kosketusta luontoon ja metsään. Mielestäni tämä on yksi syy siihen, miksi metsäretket sopisivat loistavasti alakouluun. Erityisesti isommissa kaupungeissa tämä olisi tärkeää.

Hiihtoretkellä sekä havainnoimme luontoa että nautimme siellä liikkumisesta. Asiantuntijan avustuksella huomasin luonnosta paljon sellaisia asioita, jotka olisivat jääneet minulta muuten huomaamatta. Hiihtoretken aikana tuli paljon tietoa muun muassa eläinten ja kasvien talvehtimisesta. Myös esimerkiksi metsätaloudelliset asiat nousivat esille. Minulle tällainen tapa oppia on mielekäs ja hyvä. Tietoa tukemaan löytyy luonnosta paljon havainnollistavia merkkejä (esimerkiksi eläinten jäljet, ruokailu- ja yöpymispaikat). Erityisesti oppilaille, jotka oppivat paremmin käytännönläheisesti kuin kirjoja lukemalla, tällainen luonnon havainnointi on hyvä tapa oppia.

Tutkiva oppiminen

Tutkiva oppiminen sopi tähän kurssiin loistavasti. Yliopistossa tällaisten pienempien tutkimusten tekeminen on hyvää harjoittelua kandia ja gradua varten, ja se pienentää kynnystä lähteä tekemään isompia tutkimuksia. Erityisesti pidin siitä, että toteutimme tutkivaa oppimista ryhmätyöskentelynä. Ryhmissä vastuuta jaetaan tasaisesti, mutta kokonaisuudesta vastataan yhdessä. Ongelmien ja haasteiden ilmetessä ryhmästä saa tukea.

Olosuhteista johtuen meillä oli hyvin vähän aikaa keksiä mitä lähtisimme tutkimaan. Luulen, että jos meillä olisi ollut enemmän aikaa miettiä tutkimusongelmaamme, olisi tutkimuksemme ollut erilainen ja todennäisesti oppimisen kannalta hyödyllisempi. Kun käytämme tutkivaa oppimista alakoulussa, olisi mielestäni tärkeää panostaa kunnolla tutkimuksen suunnitteluun. Tutkimusongelman ei tulisi olla yhdentekevä, vaan sen tulisi tuoda jotain uutta tietoa oppilaille ja herättää heidän kiinnostuksensa asiaan. Mielestäni tutkiva oppiminen soveltuu hyvästi alakouluun, erityisesti luonnontieteiden opetukseen. Tutkiva oppiminen monipuolistaa opetusta ja se antaa oppilaille eväitä itse tiedon etsimiseen ja löytämiseen. Tutkiva oppiminen opettaa myös ymmärtämään sen miten tietoa tuotetaan.

Blogi

Yllätyin siitä kuinka hyvin blogin kirjoittaminen sopii opetuskäyttöön ja tutkivaan oppimiseen. Blogin kirjoittaminen oli helppoa, mielekästä ja nopeaa. Parasta blogin kirjoittamisessa oli se, että sitä pystyi kirjoittamaan pienissä erissä ja pienetkin tuotokset pystyi julkaisemaan heti. Mielestäni oli myös kiva, että pystyi lukemaan toisten ryhmien blogeja ja seuraamaan näin heidän tutkimuksiensa edistymistä.

Ongelmia blogin tekemisessä aiheutti muun muassa taulukoiden ja tiedostojen lisääminen. Alakoulussa tämä saattaa muuttua ongelmaksi jos paikalla ei ole tietoteknisesti osaavaa henkilöä. Uskon kuitenkin, että nykyisin lapset hallitsevat tietokoneet niin hyvin, että aina löytyy luokasta joku, joka osaa käyttää myös blogia. Mielestäni blogin käyttäminen alakoulun opetuksessa on hyvä idea, ja saattaa toimia yllättävänkin hyvin. Oppilaita voi jopa innostaa se, että he pääsevät koulussa kirjoittamaan blogia. Tietääkseni blogin kirjoittaminen on nykyisin hyvin suosittua.

Ajatuksia kurssin työskentelystä

Blogityöskentely

Blogityöskentely oli itselleni virkistävä menetelmä maastoretken, oman tutkimuksen sekä kurssin raportointiin ja reflektointiin. Tuntuu myös että reissusta jäi myös konkreettisia muistoja blogimerkinnöin ja kuvin, joihin voi myöhemmin halutessaan palata. Blogin kautta työskenteleminen ei tuntunut niin jähmeältä ja kankealta kuin perinteiset raportointi ja reflektointimenetelmät ja siitä saa helpommin oman näköisensä, kuten eri ryhmien tuotoksista näkyy. Mielestäni kuvien merkitys on melko suuri blogin elävoittäjänä ja ne ovat myös tehokas tapa esittää tutkimuksen kulkua. Blogissa pidän myös siitä ajatuksesta että siinä näkyee selvästi työskentelyn vaiheittaisuuden, joten muut pystyvät seuraamaan kunkin ryhmän etenemistä lähes reaali aikaisesti. Oma blogityöskentelymme sijoittui sen verran lyhyelle aikavälille ettei ollut kunnollista mahdollisuutta seurata ja kommentoida toisten työskentelyä. Tämän vuoksi mielestäni oleellinen osa blogin tarkoitusta ja käyttöä jäi puuttumaan. Blogityöskentely tuntuu hyvinkin varteenotettavalta vaihtoehdolta myös koulumaailmaan, sillä sosiaaliset mediat ovat varsinkin isoimmille oppilaille tuttu toimintaympäristö. Blogin avulla oppii mielestäni näkemään juuri tutkimuksen kulun vaiheittaisen luonteen uusien päivitysten kautta, ja ehkä siten myös tutkimus itsessään jäsentyy paremmin niin tuktijoile kuin tutkimusta seuraavillekin. Tällainen työskentely vaatii tosin pitkäjännitteisyyttä ja aikaa, jotta myös blogin sosiaalinen luonne toteutuisi. Mielestäni toisten antama palaute kommentointien merkeissä olisi olennainen osa blogityöskentelyä. Kommentointikäytännöllä varmistetaan myös se että tullaan tutustuneeksi myös toisten ryhmien tuotoksiin ja toisaalta palautteen anto on ehkä konkreettisempaa ja tehokkaampaa. Itse otetut kuvat antavat lukijalle kouriintuntuvampaa tunnelmaa kunkin tutkimuksen tekemisestä, joten siihen on myös ulkopuolisen helpompi eläytyä. Mielestäni blogityöskentely lisää ryhmän tiiviyttä ja yhteenkuuluvuudentunnetta.

Maastotyöskentely

Maastossa työskentelyssä ihaninta mielestäni on sen elämyksellisyys, johon luokkahuoneympäristössä on mahdoton yltää. Luontoa ei voi viedä luokkaan yhtä kokonaisvaltaisena aistien kokemuksena kuin luonto itsessään tarjoaa. Maastotyöskentelyyn kuuluu liikkuminen maaston erilaisilla pinnoilla, tunnustelu, kuuntelu, haistelu, maistelu ja kaikenlainen vastaan tulevan ihmettely. Kaikki aistit aktivoituneina varmasti syntyy sellaisia oppimiskokemuksia, jotka painuvat mieliin elävänä juuri oman kokemuksen kautta. Maastoretkeily on myös eräänlaista tutkimusmatkailua jossa ei välttämättä aina ole ennakoitavissa se mitä vastaan tulee ja voi tehdä hyvin mielenkiintoisiakin löytöjä ja oppia sitä kautta myös oppikirjojen ulkopuolista tietoa. Maastotyöskentely voi toimia myös inspiraation lähteinä omille tutkimuksille.

Tutkiva oppiminen

Tutkiva oppiminen tuntui mielenkiintoiselta, sillä oli niin suuri vapaus valita tutkimuksen kohde sekä suunnitella tutkimuksen toteuttaminen näinkin laajasta aihepiiristä. Vapaus toisaalta tuntui ahdistavalta aihetta valittaessa, sillä halusimme myös aidosti kiinnostavan ja toteuttamiskelpoisen kohteen. Suunnittelu oli aluksi hiukan hätäistä, sillä pohtimisaikaa ei ollut kovin paljon kurssin poikkeuksellisista olosuhteista johtuen. Tutkimuksen suunnitteluun tulisikin aina varata kiireetön tuumaustauko, jotta herkullisimmat aiheet ja selkeä tutkimuksen runko löytyisivät. Tutkiva oppiminen oli hauskaa tehdä ryhmässä, jossa kukin kantoi kortensa kekoon ja eri näkökulmia, ideoita ja osaamista voitiin jakaa yhteiseen tutkimukseen ja sen raportointiin ja reflektointiin. Tutkivan oppimisen haasteina näen juuri tutkimuksen suunnittelun ja ideoinnin suuren vapauden. Tämä on myös yhtälailla tutkivan oppimisen yksi etu, sillä oppilailla on mahdollisuus käyttää omaa kekseliäisyyttään ja kiinnostuksen kohteitaan hyödyksi uuden oppimisessa. Näin myös motivaatio tutkimusprosessia kohtaan kasvaa, sillä näin synnytetään aito halu ottaa asioista selvää. Tutkivan oppimisen mahdollisuuksina näen myös sen että etenkin ympäristö ja luonnontieteen tutkimuksilla aistien käytöllä on suuri merkitys ja tämä taas tuo tutkijalle omakohtaisen kokemuksen havainnoista, mikä vahvistaa oppimista. Tutkivassa oppimisessa merkityksellistä on myös se että tutkijalla on parhaimmillaan tunne siitä että kykenee kontrolloimaan siitä mistä tutkimus lähtee liikkeelle, miten se etenee ja millaiset havainnot ovat tärkeitä oman tutkimuksen kannalta. Konkreettisten tulosten saaminen itse asetettuun tutkimuskysymykseen antaa onnistumisen tunnetta ja itsevarmuutta luonnontieteiden tutkijana.

Ajatuksia blogityöskentelystä ja tutkivasta oppimisesta

Blogityöskentely ja tutkiva oppiminen – miltä se tuntui?

Blogityöskentely ja tutkiva oppiminen soveltuvat mielestäni mainiosti yhteen. Yhdessä oppiminen ja jaettu asiantuntijuus ovat eräitä tutkivan oppimisen perusajatuksia ja niitä on tällaisessa blogityöskentelyssä mahdollista toteuttaa helposti. Toki jotta asiantuntijuutta tulisi jaettua, tulisi muiden ryhmien käydä aktiivisesti seuraamassa muiden blogityöskentelyä ja kommentoida kirjoituksia. Tällä kurssilla tutkiva oppiminen ei ehkä toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla, koska eri ryhmien välille ei syntynyt vuorovaikutusta. Oman ryhmämme tasolla tarkasteltuna kuitenkin jaettua asiantuntijuutta ilmeni muun muassa kun kokosimme tutkimuksemme eri osa-alueita yhteen – jokaisella oli oma vastuualue ja muut auttoivat ongelmakohdissa. Toisaalta koska aikaisempaa kokemusta blogin käytöstä ei ollut kenelläkään, tarjosi jo se lähtökohdan tutkivalle oppimiselle. Miten saan kirjoitettua blogiin tekstiä? Miten voin muokata blogin ulkoasua? Miten saan liitettyä kuvia blogiin? Huomaamattamme toteutimme myös itse blogin käytössä tutkivaa oppimista, emme ainoastaan omien pienoistutkimustemme teossa.

Blogityöskentely tuntui mielekkäältä perinteisten raporttien, portfolioiden ja tutkimusten kirjoittamisen kyllästämien opintovuosien jälkeen. Kynnys kirjoittamiseen madaltui itselläni hurjasti, koska ei tarvinnut avata iänikuista Word-tiedostoa. Koska blogissa on ajatuksena, että julkaistaan aina pieniä juttuja kerrallaan yhden megasuuren tekstin sijaan, tuntui, että työskentely edistyi koko ajan. Kun sai yhden osan tutkimuksesta valmiiksi, se julkaistiin, eikä siihen sitten enää palattu. Tavallisessa tutkimusraportoinnissa kun pitää kaiken olla valmista ennen julkaisua ja siksi perinteisesti opiskellen tuntuu välillä, että mitään konkreettista ei ole saanut aikaan, vaikka onkin työskennellyt ahkerasti. Oli myös mukava saada kokemusta blogin kirjoittamisesta, koska olen monesti miettinyt, miten se homma toimii.

Maasto-opetus talvella ja blogissa ”raportointi” sopivat mielestäni hyvin yhteen. Kehittämällä lisää vuorovaikutusta ryhmien välille tulisi kurssista varmasti vielä parempi ja oppimista tapahtuisi enemmän.

Tutkiva oppiminen – etuja, haittoja, mahdollisuuksia, esteitä…

Alakoulussa tutkiva oppiminen soveltuu erinomaisesti luonnontieteiden opetukseen. Tutkivan oppimisen keinoilla oppilaat aktivoivat varmasti paremmin omia ajatteluntaitojaan kuin pelkällä behavioristisella ulkoaoppimisentyylillä. Uskon, että tutkiva oppiminen antaa hyvät lähtökohdat tulevaisuuden opinnoille. Tutkivassa oppimisessa oppilas myös pystyy ehkä paremmin pohtimaan juuri häntä kiinnostavia kysymyksiä, koska usein tutkivassa oppimisessa oppilaat itse asettavat tutkimusongelman ja pohtivat kuinka ongelmaa voitaisiin tutkia ja ratkaista se. Tutkiva oppiminen vaati muun muassa, että oppilailla on jonkinlainen tietopohja opiskeltavasta aiheesta, erilaisista työtavoista/tutkimusmenetelmistä sekä aikaa. Jos ei ole riittävästi aikaa pohtia tutkimuskysymyksiä ja –menetelmiä, voi homma epäonnistua. Opettajalta tutkiva oppiminen vaatii myös perehtyneisyyttä aiheeseen sekä valmiutta ohjata useita pienryhmiä. Blogi alakoulun tutkivan oppimisen työskentelyn ”raporointivälineenä” on minusta hyvä idea. Lapset oppivat varmasti käyttämään blogia. Samalla opetuksessa pystytään opettamaan myös viestintään ja mediataitoihin liittyviä asioita.

Meille yliopisto-opiskelijoille tutkiva oppiminen soveltuu hyvin. Se kehittää myös meidän ajatteluntaitoa ja tutkimuksen tekemisen valmiuksia. Hankaluuksia erityisesti tällä kurssilla tutkivassa oppimisessa oli minusta se, että meillä oli sangen vähän aikaa miettiä omaa tutkimustamme ja laatia tutkimussuunnitelma. Kaikille ei myöskään välttämättä ollut aivan selvää, mitä tutkiva oppiminen on. Blogityöskentelyn vuorovaikutus ryhmien välillä jäi myös vähäiseksi.

Oppiiko blogityöskentelyllä entä maasto-opetuksella?

Blogityöskentelyllä oppii minusta kohtalaisesti. Ainakin siinä oppii oman aiheensa hyvin. Jos työskentelyyn on sisällytetty riittävästi vuorovaikutusta eri tutkimusryhmien välille, myös muiden aiheista oppii. Toki on olemassa aiheita biologian osa-alueella, joita en lähtisi opettamaan blogityöskentelyn avulla ainoastaan. Välillä kirjasta lukeminen on paikallaan.

Oman kokemukseni mukaan oikein organisoitu maastotyöskentely on paras tapa oppia luonnosta. Vaikka kuinka lukisi kirjaa ja kirjoittasi sen pohjalta blogia, raporttia, referaattia yms. , ei taatusti tule hyväksi luonnon tuntijaksi. Biologia vaatii ehdottomasti maasto-opetusta, luonnossa kokemista ja havaitsemista. Jotta luontoa voi ymmärtää ja oppia tuntemaan, on saatava kokemuksia luonnosta luonnossa. Luonnon tuntemus, ymmärtäminen ja havainnointi vaativat useiden aistien herkistymistä eivätkä aistit herkisty havainnointiin sisätiloissa. Vain maastossa käymällä voidaan todella oppia ymmärtämään muun muassa luonnossa vallitsevia lainalaisuuksia sekä tuntemaan esimerkiksi lajistoa ja kasvupaikkatyyppejä, erottamaan ihmisen toimen vaikutuksen luontoon ja ympäristöön sekä lukemaan karttaa. Koska omaan vahvan maastokokemuksen ja uskon että tekemällä oppii, tulen luultavasti käyttämään tulevissa opetustöissäni maasto-opetusta mahdollisimman paljon.

Blogi, maastotutkimus ja tutkiva oppiminen - toimiva oppimisympäristö?

Toimiiko blogi opetuskäytössä?

Olen erittäin iloinen, että saimme hyödyntää blogia tutkimustyössämme. Oli mukavaa ja tulevaisuuden kannalta hyödyllistä oppia käyttämään blogia, minkä lisäksi blogi oli mielestäni todella hyvä väline viedä tutkimusta eteenpäin. Tutkimuksen valmiit osat pystyi julkaisemaan heti blogissa, jolloin niistä ei tarvinnut huolehtia sen koommin. On eri asia palauttaa kokonainen työ kerralla ja jemmata keskeneräistä työtä viimeiseen asti kuin lähetellä työ osa osalta.

Uskon, että alakoululaisetkin innostuisivat tällaisesta työskentelystä. Blogin käyttö oli mielestäni helppoa oppia; takuulla alakoululaisetkin oppisivat sen käden käänteessä.

Tutkiva oppiminen oppimismuotona

Tutkiva oppiminen toimii mielestäni erinomaisesti oppimismuotona, jos tutkimusongelma on tarpeeksi mielekäs, ja oppilaat todella oppivat sen kautta jotakin. Meillä tutkimustyö oli lähinnä turhauttava, koska emme oppineet mitään uutta tutkimuksestamme. Toisaalta opimme kyllä yleisesti tutkimuksen eteenpäin viemistä ja ainakin itse otan tästä opikseni sillä tavalla, että teetän oppilailla vain mielekkäitä tutkimustöitä.

Alakoululaiset varmasti innostuvat tutkivasta oppimisesta, sillä se tuo vaihtelua perinteiseen opetukseen. Tutkivassa oppimisessa on mielestäni parasta se, että siinä oppilaat saavat ajan kanssa keskittyä omaan aiheeseensa, ja parhaimmillaan he tekevät oivalluksia, jotka takuulla jäävät mieleen - eliniäksi.

Tutkiva oppiminen vai oppikirjoista oppiminen?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mitä enemmän oppilas pääsee käyttämään eri aistejaan oppimistilanteessa, sitä paremmin oppi menee perille. Haluaisin itse tulevana opettajana viedä oppilaita luontoon, jolloin he saisivat oppia asioita niiden luonnollisessa ympäristössään. Jos esimerkiksi opetellaan talventörröttäjiä, on takuulla mielekkäämpää etsiä niitä luonnosta kuin opetella oppikirjan kuvista - kuvista kun ei ole mitenkään mahdollista saada totuuden mukaista käsitystä kasveista.

Tosiaan olen sitä mieltä, että eväät reppuun ja luontoa tutkimaan! Suomalaiset alkavat pelottavasti vieraantua luonnosta, joten opettajan täytyy tarjota oppilaille mahdollisuus päästä kosketukseen luonnon kanssa - olivatpa oppilaan kokemukset sitten myönteisiä tai kielteisiä.

Loppuyhteenveto

Tämänkaltainen tutkimus olisi mahdollista toteuttaa myös pienten oppilaiden kanssa. Parhaiten se soveltuisi mielestämme 3-4-luokkalaisille, koska näillä luokilla opetussuunnitelman mukaan käsitellään myös materiaalitietoutta. Ongemana tutkimuksessamme oli, että se ei periaatteessa tuonut mitään uuutta, sillä tulokset olivat hyvin pitkälle ennustettavissa. Alakoulussa tutkimuksesa voitaisiin korostaa pukeutumisessa käytettäviä materiaaleja, jolloin opittaisiin materiaalitietoutta, mutta myös kerrospukeutumisen periaatteita. Maastoretkellä kerrospukeutumista ja yleensäkin tarkoituksen mukaista pukeutumista voidaan harjoitella käytännössä, jolloin oppimisympäristö on mitä oivallisin ja varmasti motivoivakin.

Pohdintaa tuloksista

Tutkimus osoitti, että maastossa vaatetus koostui useammasta kerroksesta kuin kaupungissa, vaikka ulkolämpötilat olivat hyvin lähellä toisiaan. Ajattelimme, että erot johtuvat lähinnä siitä, että maastossa tiesimme, että joudumme olemaan pitkään ulkona, mutta kaupungissa ulkonaolo rajoittui ehkä vain koulumatkoihin.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että ihmiset ovat omaksuneet hyvin kerrospukeutumisen idean.

Kaupungissa kaikki materiaalit käsineitä lukuun ottamatta olivat puuvillaa, kun taas maastossa käytettiin keinokuituisia ja villaisia vaatteita. Tämäkin on kerrospukeutumisen periaatteiden mukaista. Kaupungissa jalkineet olivat huomattavasti kevyemmät - käytettiin jopa kesäkenkiä.

Kaupungissa vaatteiden ulkonäkö oli tärkeämpi kuin käytännöllisyys, kun taas maastossa ajateltiin nimenomaan käytännöllisyyttä.

Kuvia pukeutumisesta 3.

Nämä kuvat on otettu yliopistolla Edukalla 21.3.2011. Ulkona oli tuolloin nollakeli, joten parhaimmillaan sisällä tarettiin jopa T-paidassa!